keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ilmaisutaidon ihmeitä steinerkoulussa

Opettaja Merja Leisti kertoo siitä, miten ilmaisutaitoa painotetaan Vihdin Steinerkoulussa.

Miten ilmaisutaitopainotteisuus näkyy koulun arjessa?

Profiloiduimme pari vuotta sitten sillä tavalla ilmaisupainotteiseksi kouluksi, että teemme joka joulujuhlaan ja joka kevätjuhlaan koko koulun yhteisen projektin: tanssiesityksen, musiikkisikermän tai näytelmän tai edellisten yhdistelmän. Muilta osin koulumme ei ole tehnyt päätöstä erityisestä ilmaisupainotteisuudesta. Mutta steinerkoulut ovat aina tietyllä tavalla ilmaisupainotteisia: kaikki aamut aloitetaan loruja tai runoja lausumalla, juhlia on paljon vuoden mittaan, ja niihin tehdään oppilasvoimin esityksiä: musiikkia, tansseja, lausuntaa ja kehorytmejä.

Millainen vaikutus näytelmien teolla ja ilmaisutaidon painottamisella on oppilaisiin?

Näytelmien tekemisellä on hämmästyttäviä vaikutuksia, siksi olemme päättäneet tehdä niitä paljon. Usein ne oppilaat, jotka eivät pääse ”loistamaan” teoria-aineissa, saavat yhden lisämahdollisuuden löytää oman lahjakkuutensa tässä ilmaisuaineessa ja saattavat osoittaa hämmästyttäviä uinuneita kykyjä. Toki myös teoria-ainetaiturit voivat olla näyttämöllisesti lahjakkaita. Moni oppilas on löytänyt itsestään lisää itseluottamusta ja rohkeutta myös näyttämön ulkopuolella.

Meillä nämä koko koulun näytelmät ovat vaikuttaneet paljon koulun ilmapiiriin. Luokat olivat aikaisemmin enemmän erillään, hiukan oli kyräilyä ja kateutta ”miksi tuo luokka saa tehdä tuollaista, miksi me ei”, ”miksi vain meiltä tämä on kielletty, miksei noilta” tms. Nyt koko koulu puhaltaa yhteen hiileen. Isot ja pienet leikkivät välitunnillakin enemmän yhdessä ja ovat välituntileikeissään spontaanisti suunnitelleet esimerkiksi akrobatiaesityksiä (isot nostelevat pieniä), joita ovat esittäneet koulun juhlissa.

Näytelmän tekeminen antaa iloa, motivaatiota ja tunnelmallisuutta. On nautinnollista upota hetkeksi toiseen maailmaan, sadun maailmaan. Koska lupa eläytyä satumaailmaan on niin tärkeä lapselle, pidetään huolta, että näytelmät pysyvät sadullisina, mielellään johonkin toiseen aikaan, toiseen todellisuuteen liittyvinä. Realistiseen maailmaan liittyvien näytelmien aika tulee myöhemmin. Eläytyminen musiikin, roolivaatteiden ja juonen kautta on hyvin merkityksellistä lapselle.

Rooli usein helpottaa omaa ilmaisua, kun ei tarvitse omana itsenään esiintyä. Syntyy yhteisiä muistoja ja yhteisiä voimakkaita onnistumisen kokemuksia! On hienoa olla yhdessä ottamassa vastaan aplodeja tehdystä työstä. Ja kommelluksia on myös nautinnollista muistella ja kerrata yhdessä.

Millainen prosessi näytelmän teko on?

Tähän mennessä opettajat ovat opettajainkokouksessa kaavailleet yhdessä näytelmän pääpiirteet, joku opettaja on sitten kirjoittanut tarinan vuorosanoiksi ja musiikinopettaja valinnut tai tehnyt laulut ja tanssit. On mietitty, minkälainen tunnelma halutaan näytelmään, mitä jo opittuja taitoja (esim. tietty huilukappale) siihen voitaisiin sisällyttää.

Näytelmän valmistaminen vaatii paljon ylimääräistä työtä. Mutta kun opettaja on sitoutunut, työ on omassa hallinnassa ja se on alunperinkin suunniteltu sopivan rajalliseksi, niin ylimääräisen työn tekeminen on mielekästä. Tästä syystä emme ota oppilaita mukaan vielä näytelmän valinta- ja suunnitteluvaiheeseen: näytelmän aihe, tunnelma ja siihen sisältyvä työmäärä on vaan onnistuttava pitämään kurissa. Näytelmän alkupuitteiden on oltava helpot, jotta tätä työlästä projektia voidaan toistaa usein.

Lapset ovat aina omaehtoisia, aktiivisia ja ”minä itse” -haluisia, ja se tulee esiin näytelmää tehtäessäkin. Heiltä ei tarvitse erikseen kysyä ehdotuksia. Niitä tulee pitkin tekoprosessia joka tapauksessa, ja mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon lasten itsenäisesti tekemää ja ehdottamaa otetaan mukaan esitykseen. Joskus lapset kieltäytyvät jostakin abstraktista opettajan ehdottamasta näytelmällisestä ratkaisusta, ja kehittävät tilalle konkreettisemman. Esim. opettaja ehdottaa, että roolihenkilö on juovinaan mutta lapsi hankkii juotavan ja kupin jne.

Näytelmään tutustuminen aloitetaan niin, että opettaja kertoo tarinana mitä tapahtuu. Tai sitten opettaja ottaa äidinkielentunnilla puhe- ja ilmaisuharjoitukseksi jo joitakin näytelmän lauseita. Voidaan myös aloittaa rooliolentojen luonteen rakentamisesta: koko luokka yrittää olla mahdollisimman kettuja tai kissoja, mahdollisimman velhomaisia, miten peikko kävelisi, millä tavalla yksinkertainen poika puhuisi jne. Sitten lähdetään vaan yhdessä vuorolukuna lukemaan näytelmää. Ja siinä vaiheessa heti joillekin syntyy toive saada tehdä jokin tietty rooli. Usein päärooli on lapsi. Ja luokan pisimmät oppilaat joutuvat väistymään tämän roolin tekemisestä, koska heidät tarvitaan lapsen vierellä esiintyviksi aikuisiksi. Tämä fakta on hieman harmillinen ja toistuu aina uudelleen ja uudelleen, mutta toisaalta, jokaisella on alaluokkalaisena mahdollisuus esittää pääroolia, ja pitkäksi kasvaneena yläluokkalaisena on sitten muiden roolien aika.

Onko vielä jotain muuta, mitä haluaisitte näytelmistä kertoa?

Koska olemme nyt muutaman vuoden ajan korvanneet joulujuhlan tai kevätjuhlan näytelmillämme, yritämme sisällyttää näytelmään näytteitä vuoden aikana opitusta: oppilaiden huilunsoittoa, laulua, tanssia. On mukava, jos näytelmään liittyy musiikkia ja lauluja, jotka eivät koulussa kuulu mihinkään muuhun yhteyteen kuin juuri tiettyyn näytelmään. Tällöin vielä vuosienkin kuluttua nuo musiikkikappaleet voivat herättää ihanat näytelmään liittyvät muistot. Tästä syystä pyrin näytelmän musiikintekijänä keräämään näytelmään lauluja paikoista, joista en ole niitä ennen ottanut. Viime kevään Pinokkio-näytelmään otettiin elokuvamusiikkia muustakin kuin Pinokkio-elokuvasta. Yhteen joulunäytelmään selasin läpi ruotsalaista joululaulukirjaa, ja otin sieltä lauluja, joihin oli helppo tehdä näytelmään sopivat suomenkieliset sanat.

On ollut todella hienoa seurata, miten oppilaat HALUAVAT OTTAA VASTUUTA siitä, että näytelmä onnistuu. Kun joku unohtaa näytelmässä jotain, muut HALUAVAT auttaa. Kun joku esine on unohtunut väärään paikkaan kesken näytelmän, joku kekseliäs oma-aloitteisesti saa tilaisuuden korjata asian ja merkittävän onnistumisentunteen siitä. On hyvä, jos opettaja on esimerkiksi säestämisessä kiinni, eikä pääse poistumaan paikaltaan vaikkapa takahuoneeseen. Se tunne oppilailla, että ilman aikuista on pärjättävä, kun esitys on menossa, on tärkeä oppi. Sellaista itsenäisyyttä ja omatoimisuutta, mitä näytelmät saavat aikaan, ei ole helppo saavuttaa muulla opetuksella.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti